Yritys nähdä maailma toisin

Organisaatiodynamiikan ja konsultaatiotyön konferenssi 2010
Organisaatioiden kompleksisuus ja uudistuminen – kurkistus tulevaisuuteen Järvenpää 20. – 21.8.2010
Yritys nähdä maailma toisin
Esitelmä 20.8.2010
Kaija Karjalainen
kaija.karjalainen@aalto.fi

Puheenvuoroni pohjautuu tänään julkaistavassa kirjassa Ihminen ja energeettisyys hahmottelemaani uudenlaiseen ihmiskäsitykseen. Energeettisyys on näkemykseni mukaan ihmisen olemukseen kuuluva ja hyvin olennainen, mutta nyt unohduksissa tai sivuosassa oleva puoli. Joissain yhteyksissä siitä puhumista pidetään lähes tabuna. Energia ja sen myötä energeettisyys on kuitenkin kaiken psykoanalyyttisesti orientoituneen ajattelun taustalla. Kerron tuonnempana mitä energeettisyydellä tarkoitan ja miten se ilmenee yksilö- tai yhteisötasolla. Yritän myös puheenvuorossani etsiä linkkejä siihen, miten tämä samaan aikaan hyvin lähellä oleva ja maailmoja syleilevä teema ihmisen – ja myös maailman – olemuksesta voisi liittyä konsultointiin, työnohjaukseen tai terapiatyöhön ja minkä kaltaiseen kehitykseen energeettisyysajattelun laajempi omaksuminen voisi johtaa. En tässä ajassa voi esitellä työhypoteesejani tarkemmin, mutta pohdin lopuksi lyhyesti sitä, mitä tällainen ”toisinajattelu” on ollut kokemuksellisesti.

Vaikka puhun uudesta ajattelusta, en halua kuitenkaan kritisoida alan pioneereja. Päinvastoin. Kunnioitan suuresti esimerkiksi Freudia ja Bionia ja näen, ettei toisinajatteluni olisi ollut mahdollista ilman heidän tekemäänsä uudisraivaustyötä. En siten liity laajaan Freudin teorioita kritisoivaan joukkoon tai haasta Bionin ajatuksia. Menen vain ajattelussani (ehkä jonkun mielestä paljonkin) pidemmälle ja yhdistelen asioita uudella tavalla. (Tämän sanotaan olevan esimerkiksi uuden, eri alojen korkeakouluja yhdistäneen Aalto yliopiston perustamisen tavoite.) Tulen kuitenkin samalla kyseenalaistaneeksi aiempien teorioiden tuottamia tapoja nähdä ja jäsentää maailmaa.
Näkemykseni mukaan kaikki ihmisen olemuspuolet eli ruumis, mieli ja sielu ovat energeettisyyden eri puolien ilmentymiä. Viime kädessä ihminen on (niin kuin kaikki muukin luomakunnassa) tietyllä taajuudella värähtelevää valoa. Ihminen on kävelevä ”hologrammi”. (On hyvä muistaa, että suurin osa on atomista on tyhjää tilaa.) Ajatteluni kyseenalaistaa esimerkiksi yksilön ja yhteisön välisen rajanvedon. Ihminen ei pääty energeettisestä näkökulmasta nahkoihinsa vaan vaikuttaa tunteidensa ja ajatustensa kautta kaikkialla, ei vain fyysisessä ympäristössään. Toisaalta on hyvä muistaa, että jo viime vuosisadan alkupuolella puhuttiin kollektiivisesta tajunnasta, mikä tarkoittaa laajaa yhteisyyttä toisten ihmisten kanssa. Myös koko ryhmä- tai yhteisödynaaminen ajattelu rakentuu havainnolle siitä, että yksilölle tyypilliset psykodynaamiset ilmiöt ovat läsnä vielä voimakkaampina ryhmissä. Palaan näihin teemoihin tarkemmin tuonnempana.

Miten kaikki alkoi?

Ajatteluni lähti liikkeelle kohta kaksi vuotta sitten luettuani University of West Englandin sosiologian ja kriminologian osaston päällikkö Sean Watsonin kiinnostavan artikkelin Complexity and Transhuman1. Halusin kirjoittaa siitä referaatin, mutta siitä kehkeytyi myös omaksi yllätyksekseni ”teoria” tai oikeammin sarja toisiinsa liittyviä työhypoteeseja. Yksi ajatuskuvio ja mielleyhtymä johti toiseen, teksti tuntui elävän paperilla aivan omaa elämäänsä. Tuntui siltä, että olin jonkin suuremman välikappaleena. Postmodernistit sanoisivat, että tutkimus teki minua. Viimeistään sanan teoria kohdalla alkaa kunnollista, lutherilaiseen vaatimattomuuteen kasvatettua tutkijaa hirvittää ja epäilyttää. Olen kuitenkin ottanut alan johtaviin ajattelijoihin kuuluvan Gordon Lawrencen ehdotuksesta vaarin. Suhtaudun työhypoteeseihin siinä mielessä vähemmän kuolemanvakavasti, että nimeän tunnistamiani ilmiöitä ja muutan näkemystäni tarvittaessa myöhemmin.

Palatkaamme alkutilaan, Watsonin artikkeliin. Innostuin kovasti hänen ajattelustaan. Eniten minua kiinnosti hänen ehdotuksensa, että Bionin kokemuksellista oppimista käsittelevässä teoriassa esittämät aistien välittämien tuntemusten aihiot, betaelementit, eivät olekaan vain teoreettisia apuvälineitä vaan oikeaa, olemassa olevaa ainesta, joka leijuu ihmisten välisessä virtuaalitilassa minne vain. Tämä tarkoittaisi hänen mielestään esimerkiksi sitä, että ihminen pitäisikin nyt mieltää tuhruisena sekamelskana, joka koostuu paitsi fyysisestä, myös hajallaan olevasta aineksesta. Ihminen on Watsonin mukaan suorastaan galakseihin saakka avoin systeemi! Näistä betaelementeistä kehkeytyvät niin tunteet kuin käsitykset ja jotkut niistä jatkojalostuvat alfaelementeiksi, joiden avulla voi jo ajatella tai nähdä unia.

Mielenkiintoista on, että Watsonin mielestäni radikaali artikkeli ylipäänsä julkaistiin alan johtavassa tieteellisessä lehdessä. Sille annettiin mahdollisuus (vaikkakin se tuli esimerkiksi minun tietooni vasta kuusi vuotta lehden ilmestymisen jälkeen). Hänen ajatuksensa lienevät sen verran outoja, etten lehden myöhemmistä numeroista ole löytänyt enempää keskustelua kuin viittauksia hänen artikkeliinsa. Tämä saattaa johtua siitä, ettei sitä ole ymmärretty tai pidetty uskottavana tai sitä ei ylipäänsä ole pystytty kytkemään osaksi psykoanalyyttisesti orientoitunutta teoriaa. Minullekin sen kytkennät alkoivat elää vasta kirjoitus- ja ajatusprosessin aikana. Hänen tekstinsä tarjosi kuitenkin astinlaudan Bionin ajattelun kehittymistä ja kokemuksellista oppimista käsittelevään teoriaan. (Olin sen avulla jo aiemmin yrittänyt jäsentää mistä ihmisen kokemus oikein kehkeytyy.) Watsonin artikkeli edusti myös rohkaisevaa mallia siitä, että tieteellisissäkin tekstissä voi joskus ”ajatella outoja”.

Mitä energeettisyydellä sitten tarkoitan?

Energeettisyys on useimmille sanana uusi, mutta johdattanee useimmiten kantasanaansa energia. Jo psykoanalyysin isänä tunnettu Sigmund Freud korosti viettien voimaa eli energiaa. Myös hänen jälkeensä tulleet psykodynaamisesti orientoituneet kirjoittajat ovat korostaneet sitä, miten ihmisen elämä voidaan nähdä kamppailuna uudistumisen ja jähmettymisen, freudilaisittain elämän- ja kuolemanviettien ristipaineessa, jolloin lopullinen tasapaino ja rauha voidaan saavuttaa vasta kuolemassa. Freudin viettiteoriaa on kritisoitu ja kritisoidaan edelleen ankarasti eikä siihen esimerkiksi ryhmädynaamisissa teksteissä juuri vedota tai edes viitata. Ja kuitenkin Freudin viettiteoria ja sen energeettisyysajattelu on helposti tunnistettavissa esimerkiksi Bionin ryhmädynaamisen ajattelun taustalta. Myöskään energiasta sinänsä ei ryhmä- tai yhteisödynamiikkaa käsittelevissä teksteissä juuri puhuta muutamaa ylimalkaista mainintaa lukuun ottamatta, saatetaan mainita ohimennen siitä, miten joku tilanne vaati paljon energiaa.
Yksi harvoja suomalaisia psyykkistä energiaa ja sen keskeistä roolia ihmisen mielen toiminnassa korostaneita kirjoittajia on professori Risto Vuorinen. Hänen mukaansa energian käsittely on psyyken toiminnassa tärkeämpi puoli kuin viime vuosina pinnalla ollut informaation käsittely. Tärkeintä on hänen mukaansa riittävän tasapainon hakeminen mielen myllerrykseen. Vapaana vellova psyykkinen energia on uhka, koska se tuottaa kaaosta, mikä voi pahimmillaan suistaa ihmisen psykoosiin. On helppo ymmärtää, ettei ilman riittävää mielen tasapainoa myöskään informaation käsittely ole mahdollista. Niinpä energia on sidottava keinolla millä hyvänsä. Sitomisen keinot vaihtelevat ihmisen kehitysasteen ja kulloisenkin tilanteen (ei suinkaan iän tai koulutuksen) mukaan. Olen tekstissäni nimennyt nuo erilaiset psyykkisen energian sitomisen tavat biogeneettiseksi, esitietoiseksi, fyysiseksi, kognitiiviseksi sekä unissa tehtäväksi tai psyykkiseksi työksi. Esittelen ne lyhyesti.

Energian sitomisen tapoja

Biogeneettistä sitomista edustaa tilanne, jossa ihminen ei tunnista (betaelementtien kautta) syntyviä aistimuksiaan tai tuntemuksiaan vaan tukahduttaa liian ahdistuksen ruumiillisesti. Watson puhuu siitä, miten käsittelemättömät traumat, vaikkapa autoritääriset vanhempien käskyt, aiheuttavat meihin näkymättömiä haavoja. Vanhemman käsky on kuin raippa, joka sivaltaa haavan lapsen herkkään minuuteen. Itse huomasin komentavani lapsiani äänenpainoineen samalla tavalla kuin minua oli pienenä käsketty. Käytin jopa pohjoiskarjalaisia murresanoja, joita pojat eivät helsinkiläisinä tunnistaneet. Näkemykseni mukaan nuo haavat ovat säröjä energiakehossa, jotka voivat pitkittyessään tulehtua ja aiheuttaa sairauksia. Arkikielessä puhutaan siitä, miten ihminen on ihan rikki.
Esitietoista sitomista edustaa tilanne, jossa lapselle alkaa kehkeytyä hoivan välityksellä vielä sanaton käsitys siitä, miten nälän aiheuttamasta pahasta olosta seuraa ruokinnan ansiosta hyvä olo.

Fyysistä sitomista edustaa mielestäni professori Kari Kurkelan kuvaama touhuaminen. Syödään suruun tai pelataan uhkapeliä sen sijaan että tunnistettaisiin ja käsiteltäisiin ahdistusta aiheuttavaa asiaa. Sijaistoiminta tuo lohdutusta. Energia muuttaa tässä prosessissa muotoaan. Sen sijaan, että olisi kohdattu ja käsitelty alkuperäistä ahdistusta, seurauksena ovat ongelmat liikakilojen, pelivelkojen tai saastuneen maapallon kanssa. Ahdistusta voidaan myös käsitellä rakentavammin, mennä vaikka lenkille purkamaan työstressiä tai lähteä koiran kanssa kävelylle.

Kognitiivinen sitominen tarkoittaa sitä, ettei psyykkistä kipua tunneta tai tunnisteta vaan etäännyttämällä itsensä tai kiertelemällä aihetta, puhutaan siitä teoreettisesti tai keskustellaan muiden kokemuksista. Älyllistetään tunne. Ahdistus tukahdutetaan tai sijoitetaan pois itsestä. Usein tällaista toimintaa jopa idealisoidaan, ollaan ylpeitä siitä, että osataan olla korkealentoisia ja pysytään asiassa. Ja kuitenkin se edustaa refleksinomaista, automatisoitunutta sitomista.

Vaikka olisimme tukahduttaneet ahdistavat tunteemme jonkin edellä kuvaamani ensiapuluontoisen sijaistoiminnon avulla, on piiloisilla tuntemuksilla kuitenkin taipumus pyrkiä tietoisuuteemme. Ne voivat näyttäytyä kielellisinä lipsahduksina, mukamas sattumanvaraisina keskustelun teemoina tai unien symbolikielessä. Parhaimmillaan ahdistuksen aiheet tulevatkin tiedostetuiksi ja käsitellyiksi unityön ja psyykkisen työn avulla – ja vasta silloin voidaan hetkeksi saavuttaa energeettinen tasapaino.

Unityö edustaa päivän aikana kertyneiden, tiedostamattomiksi jääneiden kokemusten muokkaamista siedettävämpään muotoon niin että ahdistusta aiheuttavat asiat voisivat tulla tietoisen mielen käsittelyyn.

Psyykkinen työ ”tarkoittaa ahdistusta aiheuttavien asioiden reflektiivistä pohtimista ja tunnistamisesta ja työstämisestä nousevien kivuliaiden tunteiden hyväksymistä osaksi minuutta. Onnistuessaan se tuottaa suurta mielihyvää ja rauhaa, mikä kertoo kehittyneestä energian sitomisen muodosta ja tasapainosta. Psyykkisessä työssä on itse asiassa kysymys kokemukselliseen oppimiseen liittyvästä tunnetyöstä, tiedostamisesta ja uusien ajattelutapojen löytämisestä” (Karjalainen 2010a, 35; ks. myös 2008).
Energeettisyys on myös psykoanalyyttisesti orientoituneen menetelmän keskiössä

Näkemykseni mukaan psykoanalyysi ja sen myötä psykodynaamisesti orientoitunut ryhmien ja yhteisöjen konsultointi ja työnohjaus lepäävät betaelementtien aiheuttamien ”haavojen” varassa. Konsultti tai terapeutti ottaa vapaaehtoisesti kannettavakseen asiakkaan ”haavoja” ja auttaa tunnistamaan niitä. Ja nuo ”haavat” siirtyvät asiakkaasta konsulttiin energeettisesti heidän välissään olevan virtuaalitilan kautta. Työn ytimessä on siten tila asiakkaan ja konsultin välillä ja tuossa tilassa siirtyvät tunteet, tuntemukset ja aistimukset. Ne kuuluvat yliaistisen puolelle. Ne eivät näy tai maistu, mutta ne voidaan kuitenkin kokemuksellisesti tuntea ja ne tuottavat vasteen toisessa osapuolessa. Kaikille lienee tuttu tilanne, jossa rähjätään toiselle kun on itsellä huono olo. Siirretään ”haava” toisen kannettavaksi. Ja tuo vaste tai ”haava” syntyy betaelementtien välityksellä. Psykodynaamisesti orientoituneen konsultoinnin tai työnohjauksen paikka muotoutuu tuolle kolmannen alueelle, virtuaalitilaan konsultin ja organisaation tai työnohjaajan ja ohjattavan välille. Sitä ei voi nähdä tai koskettaa. Näin yliaistisen alue asettuu psykoanalyyttisen menetelmän keskiöön.

Ääritapauksessa vaste ilmenee sijaistraumatisointina ja tuo näkyväksi sekä energeettisyyden että psykodynaamisesti orientoituneen työn ytimen eli tuntemukset ja tunteet ja niiden siirtymisen ihmisten välillä. Sijaistraumatisoinnissa asiakkaan haavat ovat siirtyneet terapeutin, konsultin tai työnohjaajan kannettaviksi. Tämän vuoksi sen tunnistaminen, mitkä ovatkaan omia tunteitani ja mitkä minuun projisoituja on hyvin tärkeä merkitys. Kaikki tuntemuksemme kun eivät ole omiamme vaan toimimme itse kukin jatkuvasti myös tahtomattamme kollektiivisten tunteiden kanavina sen mukaan, minkä tyyppisistä tunteista tai asioista otamme helposti kopin.
Kollektiivinen tiedostamaton

Psykoanalyyttisen teorian keskeisimpiä havaintoja on, ettei ihminen voi tiedostaa kaikkea vaan suurin osa hänen aistihavaintojensa tuotteista on painunut edellä kuvatuin tavoin pois hänen tietoisuudestaan. Myös yleiskielessä puhutaan tietoisesta ja tiedostamattomasta. Yksilön kohdalla tämä jaottelu on hyväksytty jo yleisesti, mutta yhteisöjen kohdalla sitä ei ole pystytty sulattamaan vaan se aiheuttaa jatkuvaa nikottelua ja tuottaa sulatusongelmia. Sen johdosta vain harva tutkija on uskaltautunut viime vuosikymmeninä liputtamaan esimerkiksi kollektiivisen tajunnan puolesta. Yiannis Gabrielin mukaan syynä on pelko leimautumisesta epätieteelliseksi tai mystiseksi.
Ja kuitenkin kollektiivinen tiedostamaton on koko ryhmädynaamisen ajattelun ytimessä. Esimerkiksi Bion tutki ryhmää kokonaisuutena ja puhui laumasielusta. Myös Isabel Menzies Lythin kehittämä, sittemmin alan keskiöön noussut sosiaalisten defenssien käsite ponnistaa oletuksesta, että ihmiset voivat kehittää yhteisöllisiä ahdistukselta suojautumisen tapoja. Toisen alan pioneerin, Eric Tristin luoma kulttuurin käsite sisältää myös antropologiassa tunnistetun oletuksen yhteisöllisen tiedostamattoman tason olemassaolosta. Kollektiivinen tiedostamaton on mielestäni taustalla myös David Armstrongin organisaatio mielessä (Organization in the Mind) käsitteessä. Toisaalta alalla on olemassa selkeämpiäkin kannanottoja yhteisöllisen tiedostamattoman puolesta. Esimerkiksi nykyisiin kehittäjiin kuuluva Lionel Stapley korostaa sitä, miten yksilön lisäksi myös organisaatiolla on persoonallisuus ja tiedostamaton primaariprosessi. Toisaalla suomalainen Johtamistaidon opiston tutkimusjohtaja Pauli Juuti puhuu suoraan organisaation alitajunnasta. Tunnettu tutkija ja konsultti Edgar Schein käyttää eri termejä, mutta puhuu mielestäni samasta asiasta puhuessaan yrityskulttuurin syvätason muodostavista perususkomuksista, jotka ovat enimmäkseen tiedostamattomia.

Vaikka Tavistock-traditio on kiinnostunut nimenomaan yhteisöjen konsultoinnista ja tutkimuksesta ja sen monet käsitteet pitävät sisällään oletuksen kollektiivisesta tiedostamattomasta, on aihe ollut alalla edellä kerrotuin tavoin (enimmäkseen) tabu. Toisaalta sanottu ja tehty eivät ole kulkeneet yhtä jalkaa. Nimittäin alan viime aikojen kehitys on merkinnyt tosiasiallisesti kollektiivisen tiedostamattoman voittokulkua. Siitä ovat, edellä kertomieni esimerkkien lisäksi osoituksena niin Yhteisöllisten unien (Social Dreaming) menetelmä kuin Kuuntelun paikat (Listening Post). Yhteisölliset unet ammentavat Gordon Lawrencen mukaan Bionin havainnosta, että unet peilaavat ihmisen mielessä yhteisöllistä, jaettua, sosiaalista tiedostamatonta ja niiden kautta tulee näkyväksi ihmisen laumaeläinluonne. Kuuntelun paikat luottavat puolestaan menetelmän isän, Lionel Stapleyn mukaan siihen, että yhteisölliseen tiedostamattomaan on pääsy yksilön henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Jokainen kantaa yhteisöjään aina kokemuksellisesti mukanaan. Myös Bion muistutti, että ihminen on osa ryhmiä vaikka hän olisi autiolla saarella. Taustalla on oletus, että yksilön ymmärtäminen luo pohjan yhteisön ymmärtämiselle. Unien tutkimusta tehdään esimerkiksi organisaatioissa ja Kuuntelun paikoista etsitään maailmanlaajuisia teemoja. Nyt on käynyt niin, että alun perin yksilöiden tutkimiseen kehitetty psykoanalyyttisesti orientoitunut teoria ja menetelmät ovat laajentuneet ensin ryhmiin ja organisaatioihin, sittemmin yhä laajempien yhteisöjen, jopa maailmanlaajuisten ilmiöiden hahmottamisen apuvälineeksi.

Miten energeettisyys ilmenee käytännön työssä?

Kuvasin aiemmin mitä energian sitominen tarkoittaa yksilötasolla, nyt siirryn keskustelemaan siitä miten energeettisyys näyttäytyy konkreettisemmin esimerkiksi organisaatioissa. Samalla tavalla kuin on laita yksilön kohdalla, myös organisaatioiden ja yhteisöjen tasolla joudutaan koko ajan hakemaan riittävää tasapainoa uudistumisen ja jähmettymisen välillä. Organisaatioissa työn aiheuttamalta ahdistukselta suojautuminen saattaa tarkoittaa esimerkiksi pakenemista kiireeseen, ongelman hautaamista työryhmään tai vetoamista jäykkiin muotomääräyksiin. Nämä defensiiviset suojautumisen tavat auttavat työntekijöitä suojautumaan pykälien, byrokratian tai esimiehen taakse. Ei tarvitse ottaa asiasta henkilökohtaista vastuuta ja käsitellä ahdistuksen lähdettä avoimesti. Energeettisyys on taustalla mielestäni myös ilmiössä, josta käytetään Suomessa nimitystä ryhmän imu. Yksilö hukkaa äärimmäisen helposti itsensä ryhmään, oma arviointikyky hukkuu ryhmän paineeseen, yksilöllisyyttä ei sallita. Se tekee ymmärrettäväksi esimerkiksi tilanteet, joissa perussotilaasta voi kehkeytyä yllättävän nopeasti joukon mukana menevä kiduttaja. Ryhmässä on todella voimaa (so. energiaa), niin pahassa kuin hyvässä. Tämä oli jo Jeesuksen viesti: ”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni…” (Matt18:20).
Kehityshankkeet ja ylipäänsä arkinen työ ja sen käytänteet tuottavat organisaatioihin paitsi uudistumisen mahdollisuuksia, myös jännitteitä kun taas sen rakenteiden ja rajojen, kuten strategioiden, ohjeiden ja työnkuvien avulla tuotetaan (toivon mukaan) työtä mahdollistavaa järjestystä. Riittävän selkeät rajat suojaavat työntekijöitä konflikteilta ja kaaokselta. Myös organisaatiossa on tunnistettavissa energeettinen elämän- ja kuolemanvietin välinen jännite. Siellä energeettisen paineen sitomisen välineenä on usein raha, esimerkkeinä budjetointi, tai riskien hallinta. Kaaos on liian uhkaavaa – ja kuitenkin se on ainakin hetkellisesti ja siedettävässä määrin uudistumisen edellytys. Kaaoksen reunalla asuu luovuus.

Samalla tavalla kuin yksilön persoonallisuuden rakenteet voivat murentua, myös kokonainen valtio voi olla hajoamisen partaalla. Se on tilanne esimerkiksi joissain Afrikan valtioissa, joiden institutionaaliset, järjestystä tuovat rakenteet (kuten poliisivoimat) ovat niin heikot, että ne ovat suistumassa kaaokseen. Anton Obholzerin mukaan kyse on tilanteesta, jossa valtiolliset instituutiot eivät pysty kannattelemaan yhteiskunnan toiminnasta syntyvää kollektiivista energiaa, eli ne eivät täytä sitomistehtäväänsä.
Hanna Biran on ehdottanut, että sulattamattomat, kollektiivisesti tuotetut betaelementit jäävät muhimaan yhteisön tiedostamattomaan muistiin ja näyttäytyvät esimerkiksi Lähi-Idässä terroritekojen muodossa. Piilossa oleva tiedostamaton ja käsittelemätön ahdistus purkautuu sitä kautta. Rauhan puhujat ja terroristit eivät kohtaa niin että yhteiskunnallisia ongelmia voitaisiin yhteisesti käsitellä. On vallalla lohkominen; viha ja pelko on institutionalisoitu yhtäälle, rauha ja rakkaus toisaalle. Biran siis ehdottaa, etteivät betaelementit pelkästään liiku kollektiivisen alueella vaan ne myös voivat muodostaa kollektiivisen muistin. Jopa silloin kun tuntemusta ei ole edes tiedostettu.

Energeettisyysajattelun kehityssuuntia?

Mitä tämän kaltaisen energeettisyysajattelun jalkautuminen sitten voisi merkitä jatkossa käytännön konsultointi-, työnohjaus- tai terapiatyöhön? Ensiksi mieleen tulee se, että ihminen aletaan tunnistaa kokonaisemmin. Pitäisi ymmärtää, että ruumiin sairaudet, ajatukset ja tunteet todellakin liittyvät yhteen ihminen -nimisessä kokonaisuudessa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Energeettisyysajattelun liittymäkohtia on helppo löytää esimerkiksi NLP:hen, Rosen-terapiaan tai Silva -menetelmään.

Esimerkiksi asiakkaan kanssa ei enää pelkästään keskusteltaisi, vaan lähdettäisiin vaikkapa luontoon kävelylle purkaen ja parantaen sitä kautta tukahdutettuja tunnemuistoja. Tätä ihmiset tekevät myös luonnostaan. Mielestäni hyvä esimerkki tästä on Rytsölän veljesten konkurssi. Se sai Suomessa paljon huomiota osakseen ja yksi veljeksistä, Jaakko Rytsölä kertoi taannoin Helsingin Sanomissa siitä, miten suunnattomalta taakalta julkinen häpeä oli tuntunut. Vaihtoehtoja oli kolme: siirtyä lähibaariin kertomaan sotatarinoita, ampua itsensä tai jatkaa elämäänsä. Hän kertoi purkaneensa ahdistustaan juoksemalla Töölönlahtea ympäri. Hän vain juoksi ja mietti. Kunnes (viiden vuoden päästä) antoi itselleen epäonnistumisensa anteeksi. ”Hokasin, ettei onni tullut tavarasta.” Tarinasta välittyy hänen oivalluksensa siitä, ettei ihmisen tarvitse olla täydellinen. ”Kaikki tekevät parhaansa.” Hän oli ollut sisäistettyjen toisten vanki omassa mielessään. Tarina kertoo siitä, että niistäkin kahleista voi päästä irti ja parantua myös itse itselleen luomista haavoista. Jaakko Rytsölä purki energiakehonsa jännitteitä juoksemalla ja työstämällä esiin nousevia ajatuksia mielessään. Aivan sama idea on Rosen terapian taustalla. Siinä uskotaan, että ihminen säilöö itseensä kaikenlaisia tunnemuistoja, joita sitten terapiassa koskettelun avulla varovaisesti herätellään.

Oma lukunsa ovat yhteisöt. Esimerkiksi Terhi Takanen on kehitellyt Suomessa yhteisöllistä voimaantumisen (Empowerment) menetelmää, jolla päästään tutkimaan kulttuurisen tason oletuksia ja tekemään muutoksia käytännön työhön. Tuolla saralla olisi mielestäni yhteistyön paikka. Voimaantumiskonsultin tai voimaantumisen mahdollistajan työparina saattaisi olla yhteisödynamiikan asiantuntija. Toki heidän joukossaan on tämänkin alan osaajia. Yhteisöjen kehittymisessä ovat läsnä aivan samat haasteet kuin yksilön kehityksessä. Myös yhteisöllä on oltava riittävät rakenteet ja kyky kannatella muutoksen tuottamaa kaaosta ja ahdistusta. Myös ne voivat olla liian rikki kyetäkseen pohtimaan tilannettaan ja pääsemään siinä eteenpäin. Ja siinä saattaisi olla psykodynaamisesti orientoitunut konsultti tai työnohjaaja avuksi.

Energeettisyyden huomioon ottaminen tarkoittaisi myös sitä, että konsultin tai työnohjaajan pitäisi opetella tapoja, kuinka karistaa halutessaan sellaiset energiat kehostaan, jotka kuuluvat oikeasti asiakkaalle tai jonnekin muualle virtuaaliavaruudessa. Ja oppia suojautumaan ihmisiltä, töiltä ja tilanteilta, jotka tuntuvat imaisevan kaikki voimat. Toisaalta tämä on myös hyvin lohdullinen tulevaisuuden näköala. Energiaa voikin käsitellä. Se seuraa ajatusta. Koska tunteet ja ajatukset ovat energiaa, voi esimerkiksi ajattelemalla positiivisia ajatuksia itse nostaa omaa mielialaansa. Ihminen ei enää jää tunteidensa vangiksi.
Näen energeettisyyden tutkimukselle suunnattomat mahdollisuudet. Jos energiataso heijastaa ihmisen hyvinvointia, voisi ajatella, että tulevaisuudessa esimerkiksi viikon koulutuksen jälkeen voitaisiin tuloksia mitata aivan teknisesti. Sähkölaitteita on jo kehitetty fyysisen terveydentilan ”skannaamiseen”. Tuntuu ylipäänsä merkilliseltä, että kaukaisten tähtien ympärillä oleva todellisuus tunnetaan ja osataan kuvata tänä päivänä paljon luotettavammin kuin lähellä olevan ihmisen energiakenttä. Ja jos energiakenttä ilmentää ihmisen tai yhteisön psyykkistä ja fyysistä tilaa, olisiko aika kehittää laitteita, joilla voitaisiin kyselyjen lisäksi myös kuvata visuaalisesti onko organisaatio luova vai onko se tilanteessa, jossa olennaista on pelkkä suojautuminen tai hengissä säilyminen.

Tienraivaajan osa

Tämän kaltaisten uusien ajatusten esittäminen ei ole itsestään selviö. Meillä kaikilla on taipumus nähdä maailma tietyllä, kulttuurisesti hyväksyttävällä tavalla ja läsnä siitä johtuva energeettinen paine. Kysymys on tuon paineen sietämisestä ja siitä aiheutuvan pelon voittamisesta. On oltava rohkeutta nähdä maailma toisin. Kysellä keisarin vaatteiden perään.

Filosofi Michel Foucault puhuu itsen teknologioista. Hän tarkoittaa sitä, miten ihminen vartioi itse itseään ja pitää yllä sisäistettyjen toisten kontrollia pelätessään muiden reaktioita. Psykoanalyyttinen teoria puhuu siitä, miten superego on jatkuvassa valmiustilassa valvomassa minän eheyttä. Foucaultin mukaan valta syntyy ja tuotetaan viime kädessä alhaalla, ruohonjuuritasolla. Yksilöt tekevät voimatekoja ja heitä ympäröivät ihmiset määrittävät sosiaalisesti, ovatko nuo voimateot hyväksyttäviä. He tekevät valtatekoja. Me olemme kaikki vallankäyttäjiä. Se tuotetaan aina uudelleen, lähipiirissä. Minun ajatukseni ovat voimatekoja, Metanoia Instituutti ja Organisaatiodynamiikka FINOD ry (tai oikeammin niiden puolesta esiintyvät henkilöt) puolestaan olivat lähipiirissä käyttämässä valtaa ja sallimassa sitä, että ajatukseni saavat nyt julkisuutta. Tämä konferenssiesitelmä tarkoittaa myös sitä, että suomalainen yhteisöjen psykodynaaminen tutkimus uskaltaa asettua alan uudisraivaajien joukkoon. Yhtä hyvin ehdotukseni energeettisyysajattelun laajentamisesta olisi voitu kiistää tai vaieta kuoliaaksi. Toisaalta vasta energeettisyyskirjan vastaanotosta ja teidän täällä konferenssissa olevien reaktioista riippuu se, saako uusi ajattelu ilmaa siipiensä alle.

Uusien ajatusten esittäjien lisäksi vaaravyöhykkeessä ovat aina myös hänen puolelleen asettuneet. Sellaisia ovat ainakin energeettisyyskirjan toiset kirjoittajat, aatteen isä ja kirjan kustantaja Harri Hyyppä ja aatteen äiti Leila Keski-Luopa. He ovat paitsi uskaltautuneet mukaan energeettisyyskirjan kirjoittajiksi myös kannustaneet prosessissa, joka on auttanut hajanaisesta ideoinnista selkeämmille vesille. Minulla on myös ollut tilaisuus nauttia (jo kymmenen vuoden ajan) konsulttiryhmän Maija-Leena Setälä, Anna-Maria Romppainen, Micaela Aminoff, Erkki Kuivasniemi ja Seppo Suihko jatkuvasta tuesta, arvokkaista keskusteluista ja kommenteista. Olen suuren kiitoksen velkaa myös Marianne Tensingille, joka on sparrannut minua eri tekstien laatimisessa ja uskaltanut pyytää minut tänne puhujaksi. Kiitos kuuluu myös kaikille muille asiantuntijoille ja ystäville, jotka ovat antaneet voimaa ja uskallusta viedä hanketta eteenpäin.

Oman, äärimmäisen hyödyllisen panoksensa energeettisyystekstin lopulliselle muotoutumiselle antoivat tutkijakollegani Hans Mäntylä, Elina Henttonen ja Terhi Takanen kommentoidessaan (varsin tiukin sanakääntein) aiempaa ja laajempaa versiota Helsingin kauppakorkeakoulun sisäisessä tutoriaalissa. En kuunnellut kaikilta osin heidän varoituksiaan vaan jatkoin sitkeästi (tai jonkun mielestä jääräpäisesti) uuden pellon kuokkimista. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan mitä tästä seuraa.