Johtamisen historiassa resurssiniukkuuden ja johtamisympäristön kokonaisvaltainen huomiointi ei ole uusi asia. Jo alkuperäiskansojen heimopäälliköt ottivat huomioon elinympäristön resurssit ja osasivat hyödyntää niitä kestävällä tavalla. Nämä johtamisen ydinasiat ovat kuitenkin jääneet talousnäkökulman jalkoihin organisaatioiden päätöksenteossa.
Ihminen on kontekstuaalista järkiperäisyyttä harjoittava olento. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen päätöksenteko on aina suhteessa johonkin reaalielämässä tapahtuvaan ilmiöön. Valitettavasti informaatioteknologian luoma informaatiotulva ja siitä johtuva työn rytmiikan nopeutuminen ovat johtaneet kontekstuaalisuuden tajun heikkenemiseen – erityisesti työelämän ja yhteiskunnan ylimmän johdon osalta. Voimme ymmärtää ihmisen käyttäytymistä sekä päätöksentekoa, tutkimalla hänen toimintaympäristöään ja siihen sisäistyneitä kulttuurisia uskomuksia sekä sääntöjä. Mikäli päätöksenteon rytmiikan pakkotahtisuus tiivistää ylimmän johdon kokemusmaailman asioita ja numeroita käsittäväksi kokonaisuudeksi, on selvää, että siitä jää uupumaan jotakin kontekstuaalisuuden aistimisen kannalta hyvin olennaista – organisaatiosta tulee tällöin tunnoton ja kontekstuaalisuuden taju katoaa.
Kapean talousnäkökulman pitkä dominointi on yksi kulttuurinen haaste, joka meidän tulee nyt viimeistään selättää. Siihen on näköpiirissä kolme kestävää ratkaisua: vastuullisuustekojen sisällyttäminen organisaatioiden palkitsemisjärjestelmiin, sosiaalisten ja ympäristövaikutuksien sisällyttäminen tuotteiden ja palveluiden hintoihin sekä ekosysteemissä tapahtuva yhteistyö ”kilpailijoiden” kanssa. Markkinointiväen on turhaa puhua kompensaatiomekanismeista tai vihreästä tulevaisuudesta, mikäli yrityksen johtamisjärjestelmä ohjaa ihmisiä päivittäin priorisoimaan lyhyen aikavälin pikavoittoja.
Kyse on nyt yhteiskunnassa valtaa pitävien tahdosta ja uskalluksesta, sillä tällä hetkellä kellään ei ole tietoa siitä, mitä talousjärjestelmässä tapahtuu vihreän siirtymän systeemisten vaikutuksien seurauksena. Nyt tarvitaan rohkeata päätöksentekoa. Organisaatioiden ympäristövaikutukset sekä sosiaaliset vaikutukset on kyettävä pikaisesti saamaan osaksi tuotteiden ja palveluiden hinnoittelua. Selvää on, että vihreä siirtymä tulee vakavasti haastamaan jatkuvan talouskasvun uskoa – uskohan se on ollutkin, sillä mikään luonnonsysteemi – johon reaalitaloutemme nojaa – ei noudata jatkuvan kasvun logiikkaa.
Juuri nyt vastuulliset edelläkävijäyritykset investoivat jopa kannattamattomiin tai vähintäänkin kannattavuuden näkökulmasta suurella kysymysmerkillä varustettuihin teknologioihin vähentääkseen organisaationsa ympäristö- ja sosiaalista kuormitusta pyrkiessään kestävään resurssien käyttämiseen. Vastuullisuusviestintää opetellaan, ja viherpesun vaara on ilmeinen. Viherpesu ei aiheuta pelkästään organisaatiolle imago-haittaa, tutkimuksien mukaan se myös laskee työntekijöiden motivaatiota sekä tuottavuutta. Onneksi sosiaalinen media toimii hyvänä apuna viherpesun vastaisessa toiminnassa ja ohjaa organisaatioita puheen maailmasta kohti aidosti kestävää tekojen maailmaa.
On kovin kummallista, että resurssiniukkuus on aina ollut työn tekemisen, kaupankäynnin ja talousjärjestelmämme ytimessä. Työn tekemisen rytmiikan nopeutuminen on johtanut kontekstuaalisuuden tajun pienenemiseen ja päätöksentekijöiden mekanistiseen toimintaan sekä osaoptimointiin, joka näkyy lisääntyvinä jännitteinä ympäristössämme. Geopoliittinen turbulenssi ja ilmastonmuutoksesta johtuvat konfliktit ovat nyt keskuudessamme ja haastavat hyvinvoinnin lisäksi talousjärjestelmäämme. Juuri nyt on aika pohtia: Mitä sinä voit tehdä vastuullisen johtamisen parantamiseksi?
Kirjoittaja: Maria-Elisa Kuusisto (väitöskirjatutkija, työnohjaaja FINOD)
Jätä kommentti