Työelämässä rajat ovat joskus näkyviä, joskus näkymättömiä. Näkyvät rajat jäsentävät esimerkiksi työtehtäviä, vastuita, yhteistyötä ja resursseja. Näkymättömiä rajoja on tarkasteltu esimerkiksi jäävuorimallin avulla, toimintakulttuurin pinnanalaisina kerroksina. Näkymättömille rajoille on tyypillistä myös se, että niitä on vaikea ilmaista sanoin.

Rajoja on kaikkialla. Rajantaju ilmenee ihmisessä jo varhain. Se rakentaa minuutta, identiteettiä ja suhdetta maailmaan. Vauvatutkija Daniel Stern kirjoittaa kuvitteellisessa vauvan päiväkirjassa käänteentekevistä hetkistä, kun vauva oppi erottamaan itsensä ympäristöstään, kuten peitosta, ja tunnistamaan oman kätensä osana itseään. Rajantaju on läpi elämänkaaren liikettä sisäisen ja ulkoisen, subjektin ja objektin välillä. Se muovaa niin tietoisuutta kuin ruumiinkuvaa, niin käsitystä omista mahdollisuuksista ja niiden rajoista kuin ymmärrystä siitä, millainen maailma on hyvä.

Sosiaaliset rajat asettuvat ulkopuolelta. Työelämässä ulkoa asetettujen rajojen vyyhdissä saattaa olla umpisolmussa hyviä, työtä, identiteettiä ja yhteisyyttä suojaavia rajauksia sekä jäykkyydessään rajattomuutta tuottavia, uupumuksena kehoon tunkeutuvia ja omaa rajantajua ahtaalle ajavia rajoja.

Organisaatioissa on siten monenlaista rajankäyntiä. Löytyy monia kulttuureita tai taskuja, ehkä myös tulevaisuustaskuja, jotka eroavat ja erottuvat rajoja korostamalla.  Myös vallan lähteet ja tavat vaihtelevat osin arvaamattomasti. Kirjailija Ville-Juhani Sutisen mukaan rajamaan perustila on kaaos, ja rajoilla vallankäyttö voi olla joko olematonta tai erityisen tiukkaa.

Paavo Haavikon ja Aulis Sallisen Ratsumies-ooppera kuvaa Ruotsin ja Novgorodin sotaa, jonka pyörteessä ihmisiä pakenee osapuolten rajamaahan, Metsävaltioon. Rajamaan rajat siirtyvät sen mukaan, kummasta suunnasta paine kulloinkin kasvaa. Metsä siis liikkuu Shakespearen Macbeth-näytelmän tavoin. Metsävaltiossa kansa on saanut vallan, mutta kansa ei tiedä, missä valtaa säilyttäisi. Kuten utopiayhteisöissä usein käy, valta muuttuu mielivallaksi ja hyväksikäytöksi.

Mitä rajalla lähestytään, mikä jää taakse? Kokemuksen ja kielen välillä on raja. Kokemusten pukeminen sanoiksi luo etäisyyttä alkuperäiseen, primaariin kokemukseen ja väistämättä jättää joitakin puolia kokemuksesta sanojen tavoittamattomiin. Kun raja lähestyy, merkitykset tihentyvät ja tekevät samalla rajoja näkyviksi. Rajoilla sanojen merkitykset myös huojuvat. Kirjailija José Saramago ihmettelee, kuinka käytämme sanoja, jotka tarkoittavat aivan päinvastaista kuin ne aiemmin ovat ilmaisseet.

Yhteisöllisiä ja henkilökohtaisia rajoja voi tutkia ja ihmetellä myös unien ja uneksunnan avulla. Uni on Kari Kurkelan mukaan luovuuden edellytys sijaitessaan tutun ja oudon, vielä vailla merkitystä olevan rajalla. Uneksunta luo perustan merkityksellistyneelle maailmassaololle. ”Vain siinä voi elää, vain siitä voi puhua, vain sen voi muuttaa, mikä on ensin uneksuttu elettäväksi, puhuttavaksi, muutettavaksi.”

Yhteisöjen näkymättömien rajojen kartoittamiseen ja vasta kehkeytymässä olevien, kenties vielä sanattomien kokemusten kuvaamiseen tarvitaan ihmismieltä. Rajantajun ääret ja ummeleet ovat tekoälyn tavoittamattomissa. Mutta työnohjaajat, työpsykologit ja konsultit tekevät työtään näiden parissa.

 

Rajat ja rajantajut: yhteisöllisten rajojen pohdintaa -kirjan artikkeleissa 18 kirjoittajaa pukee sanoiksi kokemuksiaan ja havaintojaan yhteisöllisistä rajoista ja rajantajuista. Kirjan voit tilata nettikirjakaupoista tai ostaa Storyn konferenssissa 5.–.6.6.2025 jäsenhintaan.

Leena Unkari-Virtanen

Jussi Onnismaa 

 

Lähteitä: 

Kurkela, Kari 2006. Uneksunta ja kokemuksen kuva. Finaali: Sibelius-Akatemian jatko-opiskelijoiden lehti 2, 20-25.

Sutinen, Ville-Juhani 2025. Reunamerkintöjä. Kadonnutta Eurooppaa etsimässä. Avain.

Stern, Daniel 1992. Diary of a Baby. Basic Books.

 

Kuva: Vasili Kandinsky: Kompositio VII (yksityiskohta), 1913. Wikimedia Commons.