Kuva: Maorien ja uudisasukkaiden tapaaminen. Hawkes Bay, Uusi-Seelanti. Wikimedia commons.

Kuukauden kolumni

Jussi Onnismaa

Tapahtui vuonna 1769: Tahitilainen ylipappi Tupaia auttoi brittikapteeni James Cookia purjehtimaan Tahitilta Uuteen-Seelantiin. Perillä huomattiin, että tahitilaisilla ja maoreilla oli paljon yhteistä. He muun muassa ymmärsivät toistensa kieltä, vaikka heitä erottava välimatka oli neljäsosa maapallon ympärysmitasta. Kapteeni Cook ei osannut puhua edes Kanaalin vastarannan ranskalaisille.

Tupaia laati Cookin pyynnöstä Tyynenmeren kartan, jota länsimaalaiset eivät vieläkään ymmärrä. Kartta kuvasi saarten välisiä suhteita polynesialaisten tähtinavigaattoreiden ymmärtämänä. Polynesialaiset, jotka tutkivat suuria osia maapallosta kauan ennen eurooppalaisia, käyttivät kaikkia aistejaan: meren hajua ja makua, pilvien muotoja ja asemaa tai keulaan osuvien aaltojen suuntaa. Nykykielellä voitaisiin sanoa, että meren asukkaat näkivät tilan relationaalisena eli prosessimaisena ja sosiaalisten suhteiden tuottamana, lisäksi aistimellisena ja ruumiillisena. Tällainen tilakäsitys on yleistynyt lännessä viime vuosikymmeninä.

Kapteeni Cookin kartta kuvasi lintuperspektiivistä paikallaan pysyviä ja yhtenäisiä maa-alueita. Kartta palveli valtaa ja kokonaisuuden hallintaa. Myöhemmin 1800-luvulla omalle maalle kuuluvat alueet kuvattiin varsin suurpiirteisesti ”tyhjään” maahan. Karttoihin kuvattiin myös siirtomaiden eksoottisia asukkaita, mikä muovasi mielikuvia kaukomaista.

Kartta ei ole yhtä kuin kuvattava alue. Kartat muistuttavat staattisia organisaatiokaavioita. Jokaisessa kartassa on tyhjät tilansa. Kartasta jätetään pois merkityksettömiä ei-paikkoja, mutta toisen ei-paikka voi toiselle olla tärkeä. Tavanomainen kartta kuvaa yleensä eroja, mutta ”ero” on varsin abstrakti asia.

Polynesialaisten tai muiden alkuperäiskansojen kulttuuriset saavutukset eivät estäneet läntisiä valloittajia pitämään itseään kaikin tavoin ylivoimaisina. Siten oli helppoa oikeuttaa maiden ja merien valloitukset. Pian Amerikan ”löytämisen” jälkeen 1493 paavi Aleksanteri IV määritti bullassaan eurooppalaisten oikeuden ottaa maa haltuunsa, jos sillä ei ollut aiempaa kristittyä omistajaa.

Alistaminen jätti jälkensä paitsi kolonisoituihin myös kolonisoijiin. Kaukaa ja ylhäältä hallinnoiva katse toisiin ja toisenlaisiin ei ole harvinainen nykyäänkään. Siirtomaissa valtaajien piti erottautua valloitetuista ja sulkea heidät havaintokentästä. Asuttajia huoletti, miten säilyttää oma valkoisuus kaukana kotimaasta. Valkoisuus ei perustunut pelkästään ihonväriin, vaan sen varassa määriteltiin, kuka kuului meihin ja kuka suljettiin ulkopuolelle.

Asuttajien koti oli sekoittumattoman valkoisuuden symboli, kirjoittavat Johanna Skurnik ja Janne Lahti. Siisteyden ja esineiden avulla luotiin kodikkaita koteja pimeän viidakon arvaamattomuuden vastapainoksi. Kotitalous- ja hygieniatuotteita oli siirtomaakodeissa paljon näkyvillä. Ne olivat puhdistavia ja valkaisevia hyödykkeitä.

Silloin kun kolonisoidut kansat saivat pitää henkensä, he menettivät – ja menettävät tänäänkin – oman tilansa ja paikkansa. Mitä silloin menetetään? Uusiseelantilainen Jeff Malpas väittää, ettei paikka ole vain fyysinen sijainti, vaan se on välttämätön perusta ihmisen olemassaololle, kielelle ja ajattelulle. Ilman paikkaa meillä ei voi olla yhtenäistä kokemusta itsestämme tai maailmasta. Sisäinen ja ulkoinen maailma kytkeytyvät toisiinsa paikan ja muistamisen kautta. Sisäinen tila ulkoistetaan ja ulkoinen tila sisäistyy. Kun ajattelu ja muisti ankkuroituvat tiettyyn ympäristöön ja kontekstiin, tunnistamme itsemme niiden paikkojen kautta, joissa olemme olleet ja jotka muistamme.

Työpaikkakin on paikka.

 

Valta ja kolonisaatio -ilta 7.5.26 klo 17:30–19:00 zoomissa

FINODin teemaillassa keskustellaan tilasta, sen valtaamisesta ja vallasta. Vanhat sanat, kuten kolonisointi, saavat geopolitiikan käänteissä ajankohtaisia merkityksiä ja yllättäviä sävyjä. Uudet näkökulmat kutsuvat katsomaan myös lähelle, työyhteisöihin ja tiimeihin. Minkälaisia luottamukseen, riippuvuuden ja vastarinnan aaltoja voimme tunnistaa? Keskustelua pohjustavat Jussi Onnismaa ja Leena Unkari-Virtanen. Tilaisuus järjestetään verkossa. Saat linkin sähköpostiisi muutamaa päivää ennen tilaisuutta. Ilmoittaudu tapahtumaan: https://forms.gle/7eURoY8YrXbtPhh5A

Lähteet

Kushner, Rachel 2024. Luomisen järvi. Tammi.

Lahti, Janne & Johanna Skurnik 2025. Kolonialismin muokkaama maailma. Euroopan ekspansion globaalihistoriaa. Otava.

Malpas, Jeff 2018. Place and Experience: A Philosophical Topography, 2nd ed. Cambridge University Press.

 

Onnismaa, Jussi (tulossa) Tilallisuus ja johtajuus. Teoksessa Ville Pietiläinen, Arja Ropo & Perttu Salovaara (toim.). Johtajuuden näkymättömät toimijat: Uudet ohjausvoimat yhteiskunnassa ja organisaatioissa.