Arto O. Salonen
Arto O. Salonen toimii kestävän hyvinvoinnin professorina Itä-Suomen yliopistossa
yhteiskuntatieteiden laitoksella ja on Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen.
Salonen kuvailee kansantajuisesti, kuinka kestävään yhteiskuntaan siirtyminen, kokonaisvaltainen
hyvinvointi ja merkitykselliseksi koetun elämän tavoittelu kytkeytyvät toisiinsa.
Maailmanlopun varjoista kohti maapallolle mahtuvaa hyvinvointia
Kulkutaudit, sodat, muuttuva ilmasto ja luontokato vetävät mietteliäiksi. Mitä tästä kaikesta pitäisi
ajatella? Pitäisikö asioille tehdä jotakin vai ei? Olisiko löydettävissä reittejä elämän perustaa
murtavasta alhosta kohti hyvää tulevaisuutta?
Yksin kukaan meistä ei kovin kummoisiin ponnistuksiin pysty. Mutta yhdessä olemme vahvoja. Mitäpä
jos päättäisimme yhdessä rakentaa ilmapiiriä, jossa piilossa olevat hyvyydet sinussa, minussa ja
meissä pääsevät esiin. Maailmanlopun varjoissa jos missä tarvitsemme toisiamme.
Mitä jos kohtaisimme toisemme siten, että niistä kohtaamisista lähtisimme eteenpäin vahvempina.
Kokisimme ehkä riittävyyttä ja arvokkuutta sellaisina ihmisinä kuin olemme. Emmekö juuri silloin olisi
riittävän vahvoja tekemään kaiken sen, mitä pitää tehdä ihmisen, joka tietää niin paljon kuin me
tiedämme? Ei kai meiltä enempää voi edellyttää?
Pauliina Kainulainen
on kontiolahtelainen teologian tohtori, tietokirjailija ja pappi. Hänen erityisalaansa ovat kristillinen
ekoteologia ja kotoperäisen suomalaisen luontosuhteen pohdiskelu. Hänen teoksiaan ovat mm.
Metsän teologia (2013), Suuren järven syvä hengitys – luontosuhde ja kokonainen mieli (2019) sekä
Syvä työ – hyvä työ (2022).
Viime aikoina Kainulainen on pohdiskellut ”suofilosofiaa” eli maailmankuvallista siirtymää, joka
ammentaa itämerensuomalaisista filosofisista aineksista. Hän ohjaa myös hiljaisuuden retriittejä
sekä toimii aktiivisesti pohjoiskarjalaisissa kansalaisliikkeissä kestämätöntä luonnon hyödyntämistä
vastaan ja kohtuuden kulttuurin puolesta.
Syvä työ ja mielenkolonisaation purku
Kärsimme mielenkolonisaatiosta. Se ilmenee luontoyhteyden hiutumisena, ja uusimpana vaiheena
teknologisoitumisen kaventavina vaikutuksina mielemme vapauteen. Kolonisoiko tekoäly viimeisenkin
erämaan eli mielemme ja omintakeisen ajattelun?
Ekokriisi etenee, mutta pelkät teknologiset ratkaisuyritykset eivät riitä. Tarvitsemme
maailmankuvallisen siirtymän, jossa pyhyyden ja rajan taju palaavat mielenmaisemaamme.
Työssä on raivattava tilaa syvälle työlle eli sellaiselle, jossa on mahdollisuus keskittyä ja laittaa koko
kapasiteettinsa likoon. Tällaiset ponnistelut tuottavat jotain uutta ja arvokasta, ainutkertaistakin. Syvä
työ voi toteutua osana palkkatyötä tai se voi olla vapaaehtoistoimintaa, hoivatyötä tai muuta käsillä
tekemistä.
Syvä työ on merkityksellistä ja tavalla tai toisella se palvelee yhteisöään, ei yksilökeskeistä
menestystä. Syvä työ auttaa purkamaan mielenkolonisaatiota eli se pitää tarjolla mielen vapautta. Se
johdattaa takaisin perusasioiden äärelle. Niihin kuuluu fyysinen yhteys luontoon. Ihmisen
kuvittelukyky on parhaimmillaan luonnossa liikkuessa, esimerkiksi kävellessä metsissä, soilla tai
rannoilla.
Tällaisille pohdinnoille avaavat horisontteja itämerensuomalainen filosofia, kristillinen ekoteologia ja
mystiikanteologiset näkökulmat mielen vapauteen.
Juha Hurme
on kirjailija ja teatteriohjaaja, jonka teoksissa ekologisella ajattelulla on keskeinen rooli. Hurmeen
taiteellisessa työskentelyssä näkyy hänen taustansa luonnontieteissä, ja hänen ekologinen
teatterifilosofiansa toteutuu myös käytännön tasolla. Esitykset toteutetaan luontokohteissa, kuten
Lapin erämaissa, saaristossa ja kansallispuistoissa. ”Maasto on täynnä valmiita amfiteattereita,
nousevia katsomoita ja mahtavia lavasteita”.
Hurmeen kursseilla opiskellaan yhdessä teatterin ja luonnon suhdetta, nähdään ihminen yhtenä
eläinlajina muiden joukossa ja riippuvaisena luonnon monimuotoisuudesta. Teatterin tehtävä hänen
mukaansa on auttaa ymmärtämään planetaarista elämää ja sitä, miten elollinen järjestelmä toimii.
Hurmeen kymmenvuotinen Pro Fauna et Flora -eräteatterihankkeessa (2025–2035) ekologia ohjaa
kokonaisvaltaisesti esitysten muotoa, tuotantotapoja ja ihmiskuvaa.
Hurme on kirjoittanut kymmeniä näytelmäkäsikirjoituksia, ohjannut satakunta esitystä sekä
kirjoittanut kymmenen proosateosta. Hänet on moninkertaisesti palkittu, muun muassa
kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla teoksesta Niemi vuonna 2017. Juha itse esittelee itsensä
’vanhuseläkeläiseksi Pispalasta’.
Maailmanloppu ja muita ongelmia -seminaarissa oman alustuksensa lisäksi Hurme esittää Franz
Kafkan Pesä-novellista dramatisoimansa monologiesityksen. Siinä mäyränkaltainen peto ratkoo
elämän ja kuoleman suuria, dialektisia kysymyksiä yrittäen samalla rakentaa täydellistä
puolustusvarustusta epävarmassa maailmassa. Hurme dramatisoi novellin ystävälleen, näyttelijä
Tomi Alatalolle, joka ehti esittää sen Ivalossa ja Muotkatunturilla Kiellaroaivin porokämpän pihalla.
Tomin menehdyttyä Juha Hurme esittää monologia nyt itse eri puolella Suomea.