Häpeän monet kasvot?
Häpeästä on tullut lähes kirosana. Meille on vuosikymmenten ajan opetettu, ettei kenenkään pitäisi joutua häpeämään itseään – ja hyvä niin. Häpäiseminen, nöyryyttäminen ja ihmisen arvon sitominen hänen virheisiinsä voivat jättää syviä jälkiä.
Mutta olemmeko samalla heittäneet menemään jotakin tärkeää? Terve häpeän tunne voi pysäyttää, herättää omantunnon, auttaa näkemään oman toimintamme toisen silmin ja ohjata korjaamaan sitä, minkä olemme rikkoneet.
Jos ihminen ei kykene tuntemaan tervettä häpeää omasta toiminnastaan, menettääkö hän samalla yhden tärkeän kyvyn säädellä itseään ja ottaa vastuuta toisista, liittyä yhteisöön?
Voisiko häpeälle olla jälleen paikka ihmisen kasvussa – ei rangaistuksena, vaan moraalisena kompassina? Ja missä kulkee terveen häpeän, syyllisyyden, itseinhon ja häpäisemisen raja?
Kuva Pixabay